Aihearkisto: Yleinen

City Of Stars-Elokuvakonsertti 27.10.2019

Riihimäen Työväenyhdistyksen Soittokunnan ja Grooveimmista joululauluista tutun Groove Familyn yhteistyö saa jatkoa!
Huippusuosittujen James Bond -konserttien innoittamana kutkuttavan mielenkiintoinen yhdistelmäkokoonpano päätti tällä kertaa tarttua elokuvasävelmien lumoavaan ja lumottuun maailmaan. Kokoonpanoa täydentävät mm. Raskasta joulua -kokoonpanosta tutut supertähdet, laulaja Kimmo Blom ja kitaristi Erkka Korhonen. Kattaus on yksinkertaisesti niin herkullinen, että tätä ei voi missata! Tule siis kulkemaan kanssamme punaista mattoa pitkin kohti City of Starsia, Tähtien kaupunkia! Illan aikana sinäkin saat ja voit olla tähti!

Konsertissa kuullaan upeata musiikkia lukuisista eri aikakausien elokuvista, kuten esimerkiksi Rocky, Titanic, Bohemian Rhapsody, Blues Brothers, Schindlerin lista, Saturday Night Fever ja La La Land.

Konsertin kapellimestarina toimii Soittokunnan kapellimestari ja Groove Familyn taiteellinen johtaja Tuomo Komonen.
Solisteina Kimmo Blom, Erkka Korhonen, Minna Vainionpää, Hanna Komonen, Mallu Hannonen ja Heikki Kärhä.

Liput 25€. Ennakkomyynti alkaa 27.9. Lippuja myyvät Riihimäen suutari (Kauppakeskus Atomi) ja Uusi Kirjakauppa (Hämeenkatu 36).
Lippuja saa konserttipäivänä myös ovelta, jos niitä on enää jäljellä. Suosittelemme lipun ostamista ennakkoon, sillä Bond-konsertissa liput menivät kuin kuumille kiville ja ne myytiin ennakkoon loppuun.

Konsertti sisältää väliajan, joten varaathan taskurahaa mukaasi!

Kesätauko päättyy!

Kesä kääntyy taas loppupuolelle, joten on aika palata taas arkeen ja jatkaa  myös harrastuksemme. Jatkamme siis harjoituksia keskiviikkona 7.8 klo 19.00. Tervetuloa mukaan!

Hyvää Pääsiäistä!

Soittokunta aktivoituu yhtä aikaa luonnon kanssa näköjään näin keväällä, myös täällä sosiaalisen median puolella 😉 Olemme kuitenkin harjoitelleet ahkerasti koko pimeän ja lumisen talvenkin.
Esiintymään pääsemme seuraavaksi Vappuna heti aamulla klo 9.00 Rity-talolla sekä kulkueissa niin Riihimäellä (klo 10.30) kuin Forssassakin (klo 12.30). Tulkaahan kuuntelemaan ja katselemaan. Meiltä kannattaa myös kysyä tarjousta esiintymään mihin tahansa tilaisuuteen.
Kannattaa olla kuulolla, sillä taustalla tapahtuu kaiken aikaa kaikenlaista. Syksyllä jyrähtää…
Näitä kaikkia odotellessa toivotamme kaikille oikein hyvää ja rauhaisaa Pääsiäistä!

James Bond konsertti 27.10.2018

Valkokankaiden salainen agentti 007 jälleen Riihimäellä!

Riihimäen Työväenyhdistyksen Soittokunta järjestää yhdessä Groove Familyn kanssa uudelleen suuren suosion saaneen James Bond konsertin. Konsertissa kuullaan solisteina jälleen loistavat Minna Vainionpää, Heikki Kärhä, Annamaria Hannonen sekä Hanna Komonen. Konsertin johtaa soittokunnan kapellimestari ja Groove Familyn musiikillinen johtaja Tuomo Komonen.

Keväällä konsertti myytiin loppuun jo ennakkomyynnissä, joten varmista lipunsaantisi ja hanki se heti torstaina 20.9 alkaen klo 12.00.

Ennakkomyynti:

Riihimäen Suutari (Kauppakeskus Atomi)
Uusi Kirjakauppa (Hämeenkatu 36)

 

James Bond konsertti 21.4.2018

Tervehdys kaikille!

Soittokunta järjestää yhteistyössä Groove Familyn kanssa James Bond konsertin 21.4.2018 klo 16.00 Eteläisen-koulun Matinsalissa. Konsertissa kuullaan läpileikkaus James Bond elokuvien tunnuskappaleista niin laulettuina, kuin instrumentaali versioina. Laulusolisteina Minna Vainionpää, Heikki Kärhä, Annamaria Hannonen sekä Hanna Komonen.  Liput 20€.

Viimeinen rutistus vielä ennakkomyynnissä!

Lippuja on jäljellä enää muutamia joten kannattaa hankkia lippu nyt!
Ennakkomyynti päättyy Riihimäen Suutarissa 20.4 klo 12.00. Kirjakaupassa jatkuu liikkeen sulkemiseen asti tai siihen asti kun lippuja riittää.
Ovelta lippuja voi kysellä hajapaikoille.

Tänään Radio Hämeen Iltapäivässä klo 15.00 jälkeen kuultavissa kapellimestari Tuomon haastattelu sekä juttu konsertista.

Hyvää Joulua!

Kiitokset kaikille kuluneesta vuodesta!

Soittokuntamme 110-v juhlavuosi oli työntäyteinen ja nyt olemme ansaitulla joulutauolla.  Jatkamme harjoituksia 11.1.2017 klo 19.00. Tervetuloa mukaan!

Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta vuotta!

IMG_1425

Kesätauko päättyy!

Kesäloma on vietetty ja on aika palata arkisen aherruksen pariin. Harjoitukset jatkuvat siis normaalisti keskiviikoisin klo 19.00 alkaen.

Pääpaino syyskautemme harjoituksissa tulee olemaan soittokuntamme 110-vuotis juhlakonsertin ohjelmistossa. Konsertti järjestetään 29.10 Eteläisen koulun Matinsalissa.

Mikäli olet puhallinmusiikin harrastaja, tai olet joskus harrastanut ja haluaisit palata vanhan harrastuksesi pariin, tule ihmeessä käymään tai ota yhteyttä. Soittajia tarvitaan aina.

 

 

Harjoitukset jatkuu 13.1.2016

Tervehdys kaikille!

Harjoitukset jatkuvat taas entiseen malliin 13.1.2016 klo 19.00 alkaen! Tervetuloa mukaan kaikki vanhat ja uudet soittajat.

Mikäli harrastat tai olet joskus harrastanut puhallin tai lyömäsoittimien soittamista ja haluaisit alkaa soittokunnan kanssa soittamaan niin tule rohkeasti mukaan! Meiltä löytyy joitain soittimia varastosta, ja tarvittaessa voimme myös hankkia soittimia tarpeen mukaan. Meillä harrastaminen ei maksa mitään!

 

Hyvää Uutta Vuotta 2016!

Niin se vain alkaa Soittokunnan 109:s toimintavuosi lähenemään loppuaan.

Vuosi on ollut melkoisen vaiherikas. Monen monta keikkaa heitetty, kolmet tanssit järjestetty ja soitettu sekä ahkerasti harjoiteltu. Vuoteen on mahtunut myös suuria tunteita, niin iloja, kuin suruja. Riveistämme poistui Korkeimpaan Orkesteriin kuluneena vuonna kaksi jäsentä, rauha heidän muistolleen.
Ilon aiheitakin vuoteemme kuului. Saimme uuden Kapellimestarin Tuomon, pari uutta soittajaa sekä monia hienoja hetkiä rakkaan harrastuksemme parissa. Mahtavaa yleisöämme unohtamatta!

Ensi vuosi on Soittokuntamme 110-juhlavuosi, johon lähdemme luottavaisin mielin. Toiminta jatkuu vahvana!
Kiitokset kaikille toiminnassamme tavalla tai toisella mukana olleille ja ennen kaikkea Teille, meitä kuuntelemassa käyvä yleisö!

Hyvää tulevaa vuotta 2016 kaikille!